Read Ebook: Three in Norway by Two of Them by Clutterbuck Walter J Lees J A James Arthur

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 544 lines and 19997 words, and 11 pages

"Sin? siis hylk??t minun, Lyyli?" kysyi Arvo alakuloisella, hieman vapisevalla ??nell?. "Nyt ymm?rr?n sanojesi merkityksen: 'huono hylj?t??n kun parempi saadaan'. Sin? siis olet l?yt?nyt minua paremman! Vaan sano, kuka se olisi tuo minua parempi?" Nuorukaisen kasvot k?viv?t tulipunaisiksi ja h?n katsoi ihanaan neitoon leimuavin silmin.

Lyyli keskeytti hetkeksi seppeleen sitomisen ja vastasi nuorukaisen mielt? musertavalla tyyneydell?: "Mist? sin? ongit onkeesi tuon puheen hylk??misest? ja 'sinua paremmista'? Eiv?th?n kosiomiehet Hatanp??st?, korskuvilla orheilla ajajat, viel? ole k?yneetk??n Kangasalan Liuksialassa lemmen-lunnaita tarjoamassa."

"Vaan ent?s jos ne tulisivat -- mink? vastauksen antaisit heille?"

"Enoni on naimamieheni; -- h?nelt? heid?n tulee vastausta pyyt??!"

"Mutta ent?s sin?, Lyyli, mink? vastauksen sin? annat?" kysyi Arvo niin suurella tuskalla, ett? hikipisaroita valui h?nen otsaltansa.

"Kuluneen p?iv?n puuhat ihminen tuntee, mutta tulemattoman toimista ei h?n mit??n tied?", vastasi Lyyli, purren huuleensa.

"Voi Lyyli, kuinka kovasyd?minen sin? olet ja kuinka oikullinen."

"Kas vaan! Miksik? niin oikullista olentoa vaivaatkaan kysymyksill?si?" -- T?t? sanoessansa loi Lyyli kauniisti kaarrettujen silm?lautojensa alta niin lumoavan katseen Arvoon, ett? t?m?n p??t? py?rrytti.

"Sin? olet kovamielinen, Lyyli! Etk? ollenkaan muista, mit? puhuimme ja mit? p??timme Kekrin juhlassa viime syksyn??"

"En. Kuinka min? voisin muistaa yht? asiaa Kekrin juhlasta aina Ukon juhlaan asti." Lyyli purskahti syd?mellisesti nauramaan. Naurunpuuskan ohitse menty? sanoi h?n: "Silloin Kekrin juhlassa oli niit? niin monta, jotka ajoivat samaa asiaa kuin sin?kin, ett? minun on mahdoton muistaa, mink? vastauksen heille kaikille annoin!"

"Anna minun tulla muistollesi avuksi. Sin? sanoit, ett? orvot kun molemmat olemme, voisimme j?tt?? kosiomiehet ja muut mutkaiset kosioimistemput siksens? ja p??tt?? t?m?n asian kahden kesken."

"Olisinko todella puhunut niin tyhm?sti? Ell'et vaan muista v??rin? -- Se ei k?y laatuun. Muistathan vanhan sananlaskun, joka sanoo: ken ei tahdo noudattaa maan tapoja, muuttakoon maasta pois."

"Sin? olet kummallinen nainen, Lyyli. Sinusta ei tule hullua viisaammaksi."

"Joka kerran on hullu, h?n ?lk??n pyrkik? viisaaksi, vaan tyytyk??n onneensa." Noustuansa seisaallensa jatkoi Lyyli leikillisell? ??nell? puhettansa: "Kas niin! Nyt on kaikki valmisna. -- T?ss? on tuo pienen pieni seppele, jonka sidoin sinua varten." H?n heilutteli sormellansa rippuvaa pient? kukkaisseppelett?.

"Sen siis annat minulle muistoksi?" kysyi Arvo ja kurotti k?tens? seppelett? ottaaksensa.

"?l?p?s? -- En tied? varmaan, annanko sen ollenkaan sinulle, koska olet noin pahalla tuulella. Vaan kuitenkin! Jos lupaat olla oikein ilokas pian alkavissa kisoissa, niin saat sen!"

"T?ytyyh?n minun luvata. Mik?s muu neuvoksi? Olen viel? liian nuori ep?toivoisena j?rveen hyp?t?kseni", v?itti nuorukainen ja sai nyt lemmittyns? k?dest? tuon h?nen mielest?ns? niin arvokkaan seppeleen.

"J?rvell? soutaa er?s suuri vene. Mist? kaukaa tulijat lienev?t?" huudahti samassa joku nuorista naisista.

Kaikkein silm?t k??ntyiv?t nyt j?rvelle p?in. Uteliaammat juoksivat aina Pyh?j?rven rannalle asti.

"Puvuistansa tunnen, ett? ovat Lemp??l?isi?", arveli yksi l?sn? olevista nuorukaisista.

"Ja se mies, joka pit?? per?melaa, ei ole kukaan muu kuin Hieraniemen Paavo", vakuutti toinen.

"Hieraniemen Paavo!" jupisi Arvo itseksens? ja h?nen muotonsa synkistyi. K??ntyen Lyyliin sanoi h?n: "Eik? Hieraniemen Paavo ollut yksi niist?, jotka kosivat sinua Kekrin juhlassa?"

"Kyll?! Kyll? h?n oli kuin olikin yksi niist? ja k?yttihekin aivan kuin olisi ollut haltioissaan", vastasi Lyyli ja rupesi taas ??neen nauramaan.

"Mink? vastauksen h?nelle annoit?"

"En muista varmaan. Taisin sanoa, ett? j??n vanhana piikana kuolemaani asti asumaan Liuksialaan. Sitte j?lest?p?in ovat h?nen kosiomiehens? k?yneet Liuksialassa. Nuopa vasta olivat kunnian-arvoisia miehi?. Olisitpa kuullut mit? kaikkia kalleuksia he tarjosivat morsiuslunnaiksi ja olisitpa n?hnyt heid?n komeat hevosensa. Niin pulskia kavioilla k?vi?it? l?ytynee tuskin Hatanp??n tallissakaan", vastasi Lyyli, voimatta hillit? iloisuuttansa.

"Toki l?ytynee. Sopii sinun itse k?yd? katsomassa. Ent?s kosiomiehet -- mill? vastauksella he l?ksiv?t kotimatkalle?" Arvo oli silminn?ht?v?sti kovin suutuksissaan. H?nen muuten lempe? ??nens? kuului h?nen t?t? viime kysymyst?ns? tehdess??n kolkolta.

"Muistaakseni vastasi enoni heille, ett'ei Liuksialan Lyyli? myyd? niink??n halvasta hinnasta, vaan k?ski Hieraniemen Paavon kosiomiestens? keralla itse tulla Liuksialaan viel?kin kalliimpia lunnaita tarjoomaan."

"Onko h?n k?ynyt siell??"

"Ei viel?, mutta kyll? kai h?n tulee. V?h?st? ei h?n luovu minusta."

Arvo v?h?n rauhoittui kuultuansa, ett'ei Hieraniemen Paavo viel? ollut k?ynyt Liuksialassa, mutta kuitenkin oli h?n viel?kin niin suuttunut, ett? kiukuissaan puri hammasta.

Toinen luku.

Vene laski nyt maalle ja matkailijat, yhteens? kaksikymment? miest?, astuivat maalle. He olivat monellaisilla aseilla varustetut, mutta muut aseensa, paitsi v?iss?ns? riippuvat puukkonsa, he j?ttiv?t veneesen.

Etevin heist? niin ryhtins? kuin asunsa puolesta oli per?melan pit?j?, Hieraniemen rikkaudestansa kuulu is?nt? Paavo. Paavo oli viel? nuori mies, Arvoa v?h?n vanhempi, ehk? viidenkolmatta vuotias. H?nen muotoansa olisi voinut sanoa somaksi ja miehekk??ksi, ell'ei siin? olisi kuvautunut rajatonta ylpeytt?, toisinaan ilkeytt?kin. Kuitenkin oli Paavo suuri taituri teeskentelemisess?, jotta h?n mestarillisesti osasi salata ilkeytens?, milloin tahtoi sit? pit?? salassa. Mutta ylpeytt?ns? ei h?n yritt?nytk??n salaamaan, sill? h?n piti sit? luonnollisena etuoikeutenansa ja kunnianansa. Muuten h?n oli puettu yht? hienoon pukuun kuin Arvokin, mutta reunukset ja koristeet h?nen mekossansa ja lakissansa olivat toista kuosia kuin reunukset ja koristeet Arvon mekossa ja lakissa.

Sivumennen tervehditty?ns? muutamia tuttavia astui Paavo sille paikalle, miss? Arvo ja Lyyli seisoivat. Ensinmainitulle nyyk?hytti h?n p??t?ns? ylpe?sti ja loi h?neen uhkaavan ja vihaisen silm?yksen. K??ntyneen? Lyyliin sanoi h?n herttaisella ??nell?: "Hyv?? p?iv?? lemmett?reni! Terveisi? Hieraniemelt?."

"Kiitoksia vaan! Mit? kuulumisia Hieraniemelt??"

"Kyll? is?nn?ll? siell? on paljon puuhaa ja tointa niinkuin suuressa talossa ainakin. Avarat pellot ovat touvolle valmistettavat ja saalis Ahtolan vainioiltakin aittoihin korjattava. Muuten seudut siell? ovat ihanaiset kuin ennenkin ja k?et kultarinnat kukkuvat kuusikoissa ja lehdik?iss?, mutta haikealla ??nell?, kun ei talossani ole em?nt?? niiden kukuntaa kuuntelemassa."

"Kai se k?ille onkin suurempi vahinko kuin talolle", intti Lyyli.

"Vai rupeat kokkapuheita viritt?m??n. Olet muka vihoissasi siit?, ett'en jo enosi tahdon mukaan kosiomiesteni keralla ole k?ynyt Liuksialassa. Tarpeellisten lunnaiden ja sopivien kihlojen puute ei suinkaan ole ollut esteen?, siit? voit olla vakuutettu. Onhan talossani tavaroita, jos on jotakin. Muut kiireelliset toimet ovat est?neet minua matkalle l?htem?st?, mutta sinun ei en?? tarvitse kauan odottaa, sill? pian tulen."

Lyyli punastui harmista. H?nen huulensa vet?ytyiv?t ylpe??n hymyilyyn ja h?n laski uhaten molemmat k?tens? kupeisinsa. Ylenkatseellisilla silm?yksill? h?n mittaeli Paavoa kiireest? kantap??h?n asti. -- N?in seisoessaan oli h?n valtaavan kaunis, loukatun vihan-jumalattaren todellinen mallikuva.

Hetken ??neti n?in katsottuansa Paavoa, lausui Lyyli pilkallisesti: "Sellaista miest? ei ole Liuksialaan odotettu. Toivotaan vaan, ett? h?n olisi tulematta. Siten h?n p??sisi pahasta pilkasta, repaleiset rukkaset v?ltt?isi."

Hieraniemen nuori is?nt? joutui h?mille. Pitk??n aikaan h?n ei tiennyt mit? sanoa. Vihdoin h?n virkkoi: "Miksik? n?m? t?llaiset soimaukset? Onhan asiasta enosi kanssa sovittu ja sinun kanssasi my?s."

"Asiasta on tosin v?h?n puhuttu, mutta mit??n lupausta ei ole annettu; ja tuskin annetaankaan", vastasi Lyyli, ylpe?sti nyyk?ytt?en p??t?ns?.

"Nyt et sin? pysy totuudessa, Henrikka!" sanoi Paavo harmistuneena.

"?l?p?s huoli pilkata minua haukkumanimell?!"

"Haukkumanimell?? Mik? on haukkumanimi?" kysyi Paavo h?mm?styksell?.

"Se nimi, jolla minua puhuttelit."

"Henrikkako?"

"Niin, juuri se."

"Mutta onhan se toki nimesi. Henrikaksi sinut nimitettiin kasteessa pyh?n Henrikki-piispan muistoksi."

"Min? en huoli kasteesta niin mit??n! Jos mustatakki kristitty pappi on minun p??ni pessyt taikka on ollut pesem?tt?, se on minusta yht?! Kyll? kai se lienee mahdollista, ett? vanhempani v?kivallalla uhattuina taikka muukalaisten valheellisten lupausten viettelemin? joskus ovat antaneet minulle tuon kirotun nimen, jonka nyt olen hyl?nnyt. Uskottavat ihmiset todistavat, ett? minua pienen? lapsena sanottiin Lyyliksi. Lyyli siis on oikea nimeni eik? mik??n muu."

"Vai n?ink? on asian laita! -- Mit?s sin?, Hatanp??n Heikki, sanot neitosesta, joka hylk?? nimens??" Paavo k??ntyi Arvon puoleen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet