Read Ebook: Välskärin kertomuksia 4.2 Vaasan prinsessa by Topelius Zacharias Aho Juhani Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1013 lines and 43902 words, and 21 pages

ohameineen ja hihapitseineen, milloin joku diplomaatti juhlallisessa kankipalmikossaan, milloin taas joku kamarijunkkari, puettuna jonkinlaiseen h?nnystakin ja pitk?n takin v?liseen viittaan, jonka selk?mys oli puuterin valkaisema. Milloin tunsi Eerikki kuningattaren komean hahmon siit? kunnioituksesta, jolla kaikki siirtyiv?t h?nen tielt??n; milloin n?ki h?n kuninkaan leppe?t kasvot, jotka kaiken y?t? olivat pelkk?? p?iv?npaistetta; milloin n?ki h?n ikkunassa suojelijansa, kreivi Bertelsk?ldin pitk?n vartalon; milloin tepasteli siin? taas h?nen kaunis vihollisensa, signora Morelli. V?list? taas peittyi kaikki tuo komeus huuruun, jota l?mpimiss? huoneissa paneutui ikkunoihin, mutta kauan ei kest?nyt, ennenkuin joku armo tai joku heid?n kavaljeereistaan pyyhki ruudut nen?liinallaan, katsellakseen juhlatulilla valaistua puistoa ja vilkasta v?kijoukkoa. Siell? poltettiin my?s hovin ja kansan huviksi ilotulia; raketteja ja s?hik?isi? lenteli ilmaan kaiken y?t?, valaisten pimeit? lehtikujia ja taampana olevan ison linnan p??ty?.

V?kijoukko teki huomautuksiaan; suuri ilotulitus kuuluu s??stett?v?n huomiseksi, jolloin kuningatar itse sytytt?isi tulikyyhkysen. Sis?ll? olijat joutuivat tarkastelun alaisiksi; ei hattuja eik? myssyj? s??stetty.

-- Tuossa on D?ben -- sanottiin -- kuningattaren sihteeri. Se mies on varmaan monta valhetta keksinyt aikoinaan.

-- Tuossa on vanha Bjelke, -- sanoi toinen -- h?n, joka v. 39 sai virkaeron harmaalle paperille, mutta yht? suuri h?n on sittenkin olevinaan.

-- Ei h?n sent??n ole mit??n poikansa nuoren Bjelken rinnalla! -- puuttui kolmas puheeseen. -- Kas, tuolla kulkee h?n prinssin kanssa ja on niin ylpe?, ett? koko ajan vain katselee kattoon. Luulenpa, jumal'auta, ett? h?n on mielest??n parempi mies kuin h?nen kuninkaallinen korkeutensa itse.

-- Mutta katsohan tuota keikailevaa herraa! -- nauroi nelj?s. -- Tied?ttek? kuka se on? Se on herra Dalin, joka tekee runoja, ja se, joka tekee runoja, luulee kelpaavansa kaikkeen; sent?hden h?n on tietysti p??ssyt kuninkaalliseksi opettajaksikin. Sanotaan, ettei prinssi en?? osaa puhua muuta kuin runoksi, ja kun h?nell? on n?lk?, niin ei h?nen sovi sanoa: armas ?iti, anna minulle voileip?! vaan silloin on Dalin opettanut h?net naukumaan n?in:

Jo n?lk?kuolo uhkaa vanhaa G?tan leijonaa, mut pentu vinkuu: "Voitaleip?? mulle antakaa!"

Hattujen puoluelaiset osoittivat mieltymyst??n tuohon hiukan karkeanpuoliseen pilaan, sill? kaikki t?h?n asti mainitut olivat myssyj?. Mutta n?ill?kin oli puolustajansa, jotka kostoksi lausuivat yht? pilkallisia huomautuksia hatuista, niin pian kuin joku heist? tuli n?kyviin.

-- Kas tuolla on Nordencrantz, josta on tullut kauppaneuvos sent?hden, ett? osaa tehd? kultaa suoloista. On sill? nyt kauhean komea nimi, jolla rehentelee. Ei ole kauan siit?, kun h?nen nimens? oli paljas Backmansson ja h?n oli konsulina Lissabonissa, saaden kuusi ?yri? tynnyrilt? sivutuloja.

-- Tuolla on Ungern-Sternberg, joka viime talvena oli valtakunnan tallimestarina kruunauksessa. Eih?n h?n suotta ole kenraali eik? kanna serafiimiketjuja ilman aikojaan; h?nh?n oli yksi niit?, jotka v. 42 p?tkiv?t ven?l?ist? pakoon Suomesta ja palasi Tukholmaan koreita puheita pit?m??n.

-- Ent? majuri Rudbeck sitten, joka p?yhkeilee kalpat?hdist?n kunniamerkki rinnassaan! Muistaako kukaan, kuinka h?n sai 100 tukaattia ja kultamiekan siit?, ett? h?n v. 43 kolme vuorokautta tirkisteli taalalaisia Riddarholman linnan ikkunoista.

-- Tied? huutia! -- kiljaisi er?s hattujen puoluelainen. -- Rudbeck tappeli kuin mies Ahvenanmaalla, eik? pid?k??n ven?l?isten puolta niinkuin y?myssyt tekev?t.

-- Katsos kelpo hattumestareita! -- huusi er?s vastapuolueen mies. Kuinka monta Ranskan hopeatalaria te luulette heid?n pist?neen taskuunsa viimeisill? valtiop?ivill??

Vastaukseksi antoi loukattu vastustaja korvapuustin, ennen pitk?? syntyi meteli, josta uhkasi tulla tulinen tappelu molempain puolueiden v?lill?, joiden intoa t??ll? nautittu olut virkisti, sill? aikaa kun hatut ja myssyt tuolla sis?ll? tanssivat veljellisess? sovussa ja yksimielisyydess?.

Silloin n?htiin tanssin ?kki? lakkaavan ja tanssivain ker?ytyv?n eri ryhmiin, jotka n?yttiv?t kyselev?n toisiltaan jotakin, mik? oli tapahtunut.

Ennenkuin t??ll? ulkona oli saatu selville syy tanssin taukoamiseen, tunsi Eerikki Ljung jonkun tarttuvan h?nt? k?sivarteen ja vet?v?n h?net pois v?kijoukosta. H?n katsahti taaksensa: se oli kamaripalvelija Feif.

-- Weg! Gleich ins Boot, -- kuiskasi saksalainen.

-- Mit? ilvett? t?m? nyt taas on? -- kysyi vihastunut poika. -- Minua nukuttaa, antakaa minun menn? kotiin!

-- Nicht resonniren! Gleich putzweg, oder der Teufel soll dich holen, verfluchter Junge! -- jatkoi kamaripalvelija vet?en h?nt? muassaan, ja t?m? oli luultavasti pisin puhe, mink? t?m? kuninkaan juro sanansaattaja oli pit?nyt sen j?lkeen, kun tuli Ruotsiin.

Ei auttanut panna vastaan. Muutamia minuutteja sen j?lkeen istui Eerikki veneess?, joka voimakkaiden soutajain kiid?tt?m?n? nopeasti eteni pois rannasta, sill'aikaa kun takaap?in puistosta kuului yh? enenev?n h?lin?n keskelt? huutoja: -- Kiinalainen! Kiinalainen! Ottakaa kiinni -- kiinalainen!

Lukijan ei liene vaikea arvata syyt? Eerikki Ljungin uuteen seikkailuun. Kaikki oli tapahtunut hyvin ymm?rrett?v?sti. Kuningatar oli uskonut tuon salaisuuden kuninkaalle; kuningas oli naurahtanut sille ja vakuuttanut tuntevansa sen asian paremmin -- mutta h?n pelk?si, ett? asia her?tt?isi huomiota, ei tahtonut saattaa Morellia kuningattaren ep?suosioon, p??tti huomenna korjata asian ja koetti ly?d? leikiksi koko tuon kamalan salaliiton. Mutta kun kuningatar aina oli pikainen luonteeltaan, oli h?n jo sill? v?lin enn?tt?nyt ilmaista salaisuuden prinssin opettajalle, kreivi Bjelkelle. Kun taas t?ll? herralla, kuten olemme n?hneet, ei ollut mit??n hyvi? ajatuksia Ulriksdalin puiston kasvientutkijasta, oli h?n kiirehtinyt antamaan viittauksen vartiossa olevalle upseerille. Upseeri oli antanut k?skyn ep?luulonalaisen henkil?n kiinniottamisesta, ja n?in olisi onneton nuorukainen ep?ilem?tt? tullut murhaajana ja maankavaltajana vangituksi, ellei h?nen majesteettinsa olisi ehtinyt kuiskata jotakin kamaripalvelijansa Feifin korvaan. Tanssi oli hetkeksi tauonnut, oli levinnyt huhuja joistakin rikoksellisista hankkeista ja tuolla ulkona oleva v?ki oli parantanut jutun niin, ett? viimein puhuttiin koko Kiinan ilmaan r?j?ytt?misest?. Pian kuitenkin t?m? pyryilma asettui. Kun kuninkaalliset taas hymyiliv?t yht? suopeasti kuin ennenkin, kuvastui ilo my?skin hoviv?en kasvoilta; ja kansan kesken ulkona sai asia sen k??nteen, ett? kaikki oli ollut ilvett?, jonka kuninkaalliset olivat omaksi huvikseen toimeenpanneet. N?in koitti p?iv? melun ja iloisuuden j?lkeen, ja vahakynttil?t paloivat keltaisina ja unisina p?iv?npaisteessa, kun tanssijat hajaantuivat kello kuuden aikaan valoisana kes?aamuna.

Kun kreivi Bertelsk?ld haki turvattiaan, oli t?m? kadonnut. Ja kun ihana Morelli kuulusteli pienen juonensa uhria, sai h?n palkaksi kaikista vaivoistaan ep?suosiollisia katseita majesteeteilta ja ankaran muistutuksen kreivi Bertelsk?ldilt?, ett? h?n toiste olisi puuttumatta muihin valtakunnalle t?rkeisiin asioihin kuin tanssiin.

Oli viel? yksi, joka olisi voinut valaista t?t? h?m?r?? asiaa, ja se oli pieni prinssi Kustaa. Mutta h?n nukkui t?h?n aikaan p?iv?st? viattomuuden unta ja uneksi kaikkien vaivainsa per?st? milloin Kiinasta, milloin Azorien saarista.

Sill'aikaa oli kuninkaan k?skyst? kaikkien n?iden kummallisten seikkailujen sankari, lukiolainen Eerikki Ljung seuraavana p?iv?n? -- tai oikeammin samana p?iv?n? -- viety Toivo-nimiseen, kauppahuone Larssonin omistamaan laivaan, joka oli Tukholman satamassa valmiina l?htem??n Vaasaan lastattuna raudalla ja suolalla, tuotuaan ensin kotiseudultaan Ruotsin p??kaupunkiin vaasanruista, voita, l?ski?, silakoita ja lohta.

Eerikki oli hyvill??n t?st? asiain onnellisesta k??nteest? ja h?nen iloaan lis?si viel? se, ett? Toivo-laiva oli vanha tuttava, jonka mastoissa ja touveissa h?n monta kertaa oli lapsena kiipeillyt, kun h?n ?itins? kanssa oli k?ynyt sukulaistensa luona Vaasassa. Toivo ei siis ollut -- niinkuin nimest? olisi voinut luulla -- i?ti kukoistava nuorukainen, vaan p?invastoin vanha kaukalo, joka yli kahdenkymmenen kes?n kuluessa oli kokenut jos jonkinlaisia s?it? ja tuulia Vaasan saariston ja Furusundin v?lill?. T?ll? aikaa oli se kuluttanut monet hyv?t purjeet, sen partaita oli paikattu, vintturi mennyt vinoon ja kajuutta oli n?k?j??n kuin mik?kin vanha koirankoppi. T?llaisena muisti Eerikki lapsuudessaan n?hneens? Toivo-laivan; mutta h?n tiesi my?s, ett? se oli rehellinen ja oivallinen lastinvet?j?, joka aikoinaan oli jutuuttanut monta kaunista ?yri? is?nt?ns? raha-arkkuun ja verkalleen h?lkytellyt Gaddenin kallioiden ohi sill'aikaa kun muut olivat paenneet Rataniin Pohjanlahden pohjoismyrskyj? pakoon. Sent?hden h?mm?styi h?n nyt suuresti n?hdess??n, ett? vanha kunnon kapusta oli maalattu uudestaan Tukholmassa ja koristettu niinkuin i?k?s torimatami, joka vanhoilla p?ivill??n on p??ssyt rouvaksi ja ostanut itselleen uuden liinan. Ellei Eerikki olisi niin hyvin tuntenut vanhaa keulakuvaa, jonka er?s Munsalan poika oli vuollut ja veistellyt ja joka oli kuvaavinaan jotakin i?k?st? jumalatarta, joka ammoin sitten oli t?rm?nnyt jotakin kovaa esinett? vasten ja siin? menett?nyt olympolaisen nen?ns?, niin h?n ei olisi uskonut silmi??n, n?hdess??n Toivon nyt noin siev?n? ja suurellisena nuorempain kaunottarien rinnalla Tukholman satamassa.

Laivaan tultuaan kohtasi Eerikki siell? er??n vanhan yst?v?n, joka oli muuttunut yht? paljon kuin Toivo itse, ja se oli laivan kapteeni.

Siihen aikaan, kun Eerikki Ljung lapsena ollessaan oli tullut tuntemaan t?m?n merkillisen miehen, oli kapteeni Gast -- sill? kapteeniksi h?nt? yh? sanottiin -- huolettomuutensa ja ainaisen huonon onnensa t?hden joutunut sangen huonoihin oloihin ja v?hitellen solunut kunniansa portaita alasp?in aina entiseen paljaan matruusin arvoon asti. H?n oli silloin ryysyinen, tervainen ja juoppo kun oli, mutta aina hyv?ll? tuulella -- ollut kaupungin poikasten pilkkalauluna, ja Eerikki oli usein ollut muassa, kun nuo pienet ilkivaltaiset itikat olivat tupakkipurulla ostaneet Gastilta oikeuden saada voimainsa takaa hutkia h?nt? niin hyvin kuin taisivat. Ei mik??n pystynyt tuohon pikiseen takkiin: Gast vet?isi vain niinkuin kilpikonna p??ns? kuoreen ja antoi koko parven surista ymp?rill??n ja m?ikytt?? syd?men pohjasta k?sin ja jaloin, kunnes he viimein v?syiv?t.

Senp?t?hden Eerikki nyt tuskin uskoi silmi??n, kun ensimm?inen, joka kohtasi h?net laivassa, oli juuri tuo sama niin monesti hutkittu yst?v?, kapteeni Neptunus Gast -- nyt kapteenina Vaasan suurimmassa aluksessa, Toivossa, jonka is?nnist? oli kuulu erinomaisesta tarkkuudestaan valitessaan p??llik?it? laivoihinsa. Lienee siis jokin suuri muutos tapahtunut t?ss? aikoinaan niin hunningolle joutuneessa merikarhussa, joka nyt saattoi olla noin parinkuudetta vuoden vanha. Ja t?m? n?kyikin heti kohta h?nen ulkoasustaan. H?nen tanakka vartalonsa, joka ennen muinoin kiilsi liasta, tupakasta ja piest?, oli nyt verhottu uuteen, sinisest? hollantilaisesta p?rh?kankaasta tehtyyn viittaan, jossa oli koreat mustat sarvinapit. Mies oli pesty ja kammattu, ja parta ajettu, h?nell? oli ihan uusi kiiltohattu, punainen kaulahuivi, taskukello helyineen, herrasmiehen housut ja kiilloitetut saappaat. Ellei kaikki t?m? viel? olisi n?ytt?nyt v?h?n niinkuin seip??seen ripustetulta, olisi h?nt? voinut luulla t?ydelliseksi keikariksi: tuskin oli h?nen takissaan ainoatakaan tomunhituista, ja suunnaton m?lli oli vaihdettu hienoiseen kanelliin, jota h?n tuon tuostakin puraisi palasen pienest? hopearasiasta. Mutta kaiken t?m?n ohessa oli jotakin kadonnutkin, oli kadonnut tuo s?yse?, j?rkkym?t?n huolimattomuus, tuo miehen koko ulkomuodossa ja k?yt?ksess? vallinnut retuisuus ja hitaisuus. Sen sijaan huomasi Eerikki h?ness? jotakin h?t?ist?, varovaista ja ep?luuloista mielt?, ja t?m? miellytti Eerikki? v?hemmin kuin entiset ryysyt.

Saadaksemme selville syyn t?h?n n?in kummalliseen muutokseen miehess?, joka jo kerran n?ytti hunningolle joutuneen, siirrymme ajassa v?h?n aikaa eteenp?in ja kerromme, mit? Eerikki matkan kest?ess? sai laivamiehilt? urkituksi siit?, miten heid?n kapteenistaan oli tullut uusi ihminen.

Siihen aikaan, jolloin kapteeni Gastin kansalaisasema ja arvo n?ytti heikoimmalta, s.o. siihen aikaan, jolloin h?nen juoppouden turmelemana luultiin olevan joutumaisillaan seurakuntansa hoidettavaksi -- mit??n merimieshuoneita ei siihen aikaan ollut -- oli er?s h?nen entinen toverinsa, joka kuljetti muuatta Larssonin laivaa, armosta ottanut Gast-paran matruusina mukaansa er??lle Tukholman-matkalle. Menomatka oli ollut pitk? ja myrskyinen. Mutta Tukholmaan tultua n?ytti kaikki muuttuneen. Sill? paluumatka oli ollut niin nopea ja onnellinen, ettei semmoisesta oltu kuultu puhuttavankaan moniin aikoihin, ja sen j?lkeenkin huomasivat merimiehet, jotka aina ovat taikauskoista v?ke?, ett? joka kerta kuin Neptunus Gast oli laivassa, oli sill? alinomainen my?t?tuuli ja erinomainen onni. Laivat, jotka t?h?n asti olivat olleet merell? hitaita kuin rupikonnat ja j??neet kauas j?ljelle kaikista muista, enn?ttiv?t t?ll? tavoin perille pikemmin, kun mitk??n muut. Oli niinkuin kaikki luonnonvoimat olisivat liittoutuneet jouduttamaan kulkua ilman pienint?k??n viivykki? ja vastusta. Laiva, laivan p??llikk?, miehist?, k?ysist?, purjeet ja merikartat, kaikki n?m? saivat olla kuinka huonot tahansa: kun vain Gast oli mukana, k?vi kaikki hyvin. Jos tuli tyyni; sama se, purjeet n?yttiv?t pullistuvan tuntemattomista tuulista, laiva kulki. Jos tuli myrsky: sit? parempi, silloin tultiin pikemmin perille. Jos tuli sumu, pime? ja sudenilma, ei haittaa mit??n, kaikki saivat menn? huoleti kojuihinsa sill? laiva kulki itsest??n, aina oikein ja ilman vahinkoja! Sama onni suosi lastia ja kauppa-asioita: kaikki myytiin korkeimpaan mahdolliseen hintaan, laivan is?nn?t ansaitsivat suunnattomia summia. Nyt alettiin, sen sijaan, ett? ennen oli k?yty kerta kes?ss? Tukholmassa, tehd? kaksi, viimein kolmekin matkaa. Kaikki k?vi yht? onnellisesti; voitto oli kolminkertainen, nelinkertainen.

Kapteeni Neptunus Gast muuttui itse samalla kuin h?nen onnensa. H?n herkesi ryypp??m?st?, h?nest? tuli siisti, raitis, s??dyllinen, ahkera, sanalla sanoen: ihme kaikille niille, jotka olivat tunteneet h?net h?nen huonompinakin p?ivin??n. Ihmiset ?llisteliv?t h?nt? kuin kummitusta. Katupoika, joka aikoi hutkia h?nt? tupakkipurupalkoilla, sai sen sijaan maistaa h?nen pamppuaan, tuota mainiota kissaa, sill? kissa pysyi kapteenin uskollisena seuralaisena -- ja siit? pilanteosta tuli pikainen loppu. Kapteeni Gastista tuli arvossa pidetty mies, h?n kiipesi taas kunnian portaita yl?s, maksoi vanhat kapakkavelkansa ja varoi tekem?si uusia.

Er??n? kauniina p?iv?n? kutsuttiin h?net raatimies Larsson nuoremman, valtiop?iv?miehen pojan luo, jonka laivoilla silloin oli jonkin ajan kuluessa ollut huono onni. -- Kuulkaapas, -- sanoi raatimies, joka oli viisas kauppias h?nkin, vaikkei niin puhdas- ja lujaluontoinen kuin h?nen is?ns? -- sanotaan, ett? kapteenista viime aikoina on tullut kunnon mies.

Gast siristi silmi??n ja arveli sen kyll? olevan mahdollista.

-- Sanotaan my?s, ett? kapteenilla on onni merell?, -- jatkoi raatimies.

Kapteeni Gast siristi viel? pahemmin silmi??n ja arveli, ettei ollut juuri syyt? moittia.

-- Olkaamme suorat, -- sanoi laivan is?nt?. -- Is? ei tahdo kuulla teist? puhuttavan, h?n pit?? teit? heitti?n? ja arvelee teid?n viel? kerran purjehtivan my?t?tuulta p?in kallioon, niinkuin teitte Blomin laivalla. Minulla sit?vastoin on toiset ajatukset, ja koska min? hoidan asioita, niin kysyn teilt?, onko teill? halua ruveta kuljettamaan Toivo-laivaamme.

Aluksi oli kapteeni estelevin??n, mutta kun oli sovittu runsaasta kuukauspalkasta ja kapteeni oli saanut oikeuden itse lastata laivankannen ja kajuutan, suostui Gast ehdotukseen ja tuli Toivon p??llik?ksi. T?ss? toimessa h?n oli nyt ollut jo nelj?tt? vuotta ja h?nen onnensa oli ollut niin ihmetelt?v?, ett? se oli pannut kaikki kilpailijat kadehtimaan. Ihmiset v?ittiv?t, ett? Toivo joka vuosi tuotti is?nn?lleen enemm?n kuin oman hintansa. Kapteeni Gast teki yht? hyvi? kauppoja kansi- kuin kajuuttalastilla. Huhuttiin, ett? h?nest? muutamissa vuosissa oli tuleva rikas pajari ja ett? h?n oli rohjennut luoda silm?ns? valtiop?iv?miehen ainoaan, viel? naimattomaan tytt?reen, mutta t?m? oli ilmeist? panettelua, sill? ei valtiop?iv?mies eik? h?nen tytt?rens? voineet siet?? vanhan Toivon uutta kapteenia.

Kaiken t?m?n ja viel? paljon muutakin tiesiv?t Toivon laivamiehet kertoa Eerikki Ljungille.

Miehist? ei puhunut kapteenistaan juuri hyv??. He sanoivat, ett? joskin h?nest? nyt oli tullut yht? kunnollinen kuin h?n ennen oli ollut hutilus, niin oli h?nest? samalla tullut yht? ahne kuin h?n ennen oli ollut tuhlaava. H?n, joka ennen vietti niin iloista el?m??, oli nyt juro, ?k?inen ja k?rttyis? v?elleen. Ett? h?n antoi kissan kynsi?, se oli oikein ja kuului asiaan. Pahempi oli, ett? h?n niukensi ruoka-annoksia, otti muonaksi eltaantunutta voita, ummehtuneita ryynej?, laihaa sianlihaa, kivenkovia herneit? ja pari vesiastiaa v?hemm?n matkalle, saadakseen enemm?n sijaa lastille. H?n ei antanut, niinkuin muut laivurit, yht? lev?hdysp?iv?? satamassa ja ellei ty? olisi Toivon kummallisen onnen t?hden ollut helpompaa ja palkka parempi kuin muissa laivoissa, niin vannoivat matruusit, ettei yksik??n heist? en?? purjehtisi tuon vanhan marakatin kanssa, joka silminn?ht?v?sti oli myynyt itsens? paholaiselle.

Eerikin i?ll? ei tuommoisista paljon v?litet?. H?n oli sanonut kapteenille nimens? ja p??ssyt laivaan is?nn?n sukulaisena, mutta sai maksaa matkasta ja ravinnosta kuusi plootua, mik? siihen aikaan katsottiin h?vytt?m?n kalliiksi. T?m?n sopimuksen lis?ksi h?n ei ollut puhunut sanaakaan kapteenin kanssa. H?n sai makuupaikan katon alla per?miehen kojussa kajuutan portaiden luona, kahta jalkaa leve?n, viitt? jalkaa pitk?n, ja niin matalan, ett? tuskin oli kyyn?r?n verran tilaa s?ngynpohjan ja katon v?liss?. Istua h?n ei voinut, suorana h?nen ei my?sk??n k?ynyt makaaminen, mutta v?h?t siit?. Ruokaa h?n sai muun v?en kanssa, yht? suuren tai yht? pienen annoksen tuota ummehtunutta puuroa ja noita kivenkovia herneit?, mutta v?h?t siit?k??n; kapteeni itsek??n ei sy?nyt parempaa ruokaa. Ja sitten, v?h?tp? siit?, jos Eerikki kaivaten muistelikin Drottningholman herkullista p?yt?? ja Hammarbyn tuoksuavia tyynyj?, kun h?nell? kaiket p?iv?t oli sininen taivas p??ns? p??ll?, aukea meri allansa, virke? tuuli ymp?rill??n ja mieless? vanha koti, jonne h?n kohta oli p??sev?.

Jos Eerikki itse olisi voinut k?ske? ilman ja tuulen puhaltamaan, ei h?n olisi osannut toivoa kauniimpaa matkaa. Siit? hetkest? alkaen, kun Toivo nosti ankkurinsa ja l?hti Tukholman laiturista, puhalsi tasainen my?t?tuuli, taivas oli kirkas ja suunta aina sama. Jos ei kuljettukaan yhdentoista, niin kuljettiin toki y?t? ja p?iv?? lakkaamatta kuuden tai seitsem?n solmuv?lin vauhdilla alinomaa eteenp?in ja t?m? kannattaa paremmin, arvelivat matruusit, kuin tanssia kolmen miehen enkeliskaa, milloin ei p??se paikalta liikkumaan.

Nelj?n tai viiden vuorokauden kuluttua oli Toivo purjehtinut Merenkurkun l?pi, l?heni nyt Bj?rk?n saaristoa, ja jos tuuli tulisi pysym??n yht? my?t?isen?, oltaisiin jo ennen iltaa Vaasan satamassa. Eerikki, joka oli erinomaisen hyv? yst?v? laivav?en kanssa, l?heni er?st? vanhaa, Aabraham L?ngvik-nimist? matruusia, joka likeisen tuttavuutensa t?hden tervapytsin kanssa oli tunnettu nimell? L?ngpyts ja joka nyt istui laivan keulassa k?ysikimpulla purjeita paikaten. -- Milloin luulee L?ngvik Vaasan valotornin tulevan n?kyviin? -- kysyi poika.

L?ngpyts arveli, ett? he kyll? viel? sit? ennen saisivat taittaa pari hammasta herneit? purressaan.

-- Mutta min? aioin nukkua enoni luona ensi y?n?, -- vakuutti Eerikki.

-- Niin, se h?nen tiet?k??n! -- vastasi matruusi py?r?ytt?en m?llins? toiseen poskeen.

Vastauksessa oli jotakin, joka pani Eerikin kysym??n: -- Mit? L?ngvik sill? tarkoittaa? Onhan meill? hyv? lounaistuuli ja me viilettelemme eteenp?in kuin vihelt?en.

-- Min? tarkoitan, -- jatkoi matruusi nostamatta silmi??n ty?st??n, -- ett? hyv? olisi, jos me kaikki niin varmaan tiet?isimme saavamme nukkua satamassa.

-- Kyll?h?n sataman suu lienee vaarallinen, mutta eih?n L?ngvik uskone, ett? Toivo, jonka luulisi osaavan tuon tien ilman per?miest? vaikka pilkkopime?ss? y?ss?kin, on niin tyhm?, ett? t?rm?? kallioon kirkkaimmassa p?iv?npaisteessa?

-- Luuletteko tosiaankin, ett? kapteeni on lupautunut paholaiselle? -- nauroi poika.

-- Kuulkaapa, hyv? herraseni, -- sanoi matruusi jurosti, -- h?n on nyt niin kauan ajanut tuota latinaa aivoihinsa, ettei usko en?? Jumalaan eik? siihen toiseenkaan. Mutta yhden asian sanon h?nelle: ?lk??n opetettako vanhalle merimiehelle kompassia. Minulla on neulani, joka osoittaa suoraan Herraan, meid?n Jumalaamme; mutta minun kapteenini neula osoittanee, sen tiet?? se, joka on auttanut h?net upoksista ja tilkinnyt h?nen r?tisk?ns?. Ennenkuin p?iv? on p??ttynyt, sanokaa L?ngpytsi? myyr?ksi, jos en ole totta puhunut.

-- Pit?k?? varanne, L?ngvik, etten pakota teit? pit?m??n sananne, -- laski Eerikki leikki?. -- Onhan usein n?hty, ett? hutiluksesta taas tulee mies, ja koko asia on siin?, ett? kapteenista on tullut ahne vanhoilla p?ivill??n.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet