Read Ebook: John Patrick Third Marquess of Bute K.T. (1847-1900) a Memoir by Hunter Blair David Oswald Sir

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 922 lines and 73015 words, and 19 pages

"Mutta eih?n vouti voi sinua, is?, saada t?m?n t?hden valtaansa!"

Is? nousi ja meni tuvan nurkassa olevan kirstun luo, ja avattuaan kannen ja haparoituaan k?dell??n jotakin kirstun pohjalta, palasi h?n j?lleen vaimonsa ja poikansa luo. H?n piti silloin oikeassa k?dess??n pient? kive?, johon oli kaivettu reik? ja sen l?vitse pujotettu ohut nahkanauha, siksi pitk?, ett? kivi mukavasti voi riippua kaulassa.

"Kas t?ss?", sanoi h?n, "t?m?n kiven sain kerran monta vuotta sitten, juuri vuotta ennen kuin ukko Pietari kuoli, ja sen teon t?hden, jonka tein, kun sain kiven... sen t?hden t?ytyy minun heitt?? henkeni."

"Se teko oli toki hyv?, sen voin vakuuttaa", lausui poika katsoen l?mpim?sti is??n.

"Siit? saat olla varma, Pekka," puuttui ?iti puheeseen, is?n ajatuksiinsa vaipuneena katsellessa ikkunasta pienen seljapensaan ylitse, jonka oksia kuutamossa tuuli heilutteli hiljalleen sinne ja t?nne, "siit? saat olla varma, Pekka, ja sen teon t?hden rukoilen joka ilta syd?mess?ni is?n puolesta... ja kentiesi en olisi koskaan ollut sinun ?itisi, jollei olisi ollut sit? y?t? ja mit? silloin tapahtui!"

"No niin, ?iti", keskeytti is?, mit? l?rp?tteletk??n poikaselle... N?etk?s, asianlaita oli yksinkertaisesti niinik??n, ett? hieman kolmattakymment? vuotta takaperin oli maassa taistelu ja meteli valloillaan, ja silloin olivat kovilla monet korkeat herrat ja my?skin rahvaan miehet. Nyt oli asianlaita niin, ett? ukko Pietarilla oli ainoa poika, jonka piti ottaa huostaansa talot ja tilat, kun h?nest? aika j?tti, ja t?m? oli suuri, v?kev? ja urhakka poika... mutta h?n piti niiden puolta, jotka taistelivat kuningas Sigismundin puolesta, ja kun sitte herttua p??si valtaan, t?ytyi sinun enosi paeta... sill? jotenkuten oli saatu tietoon, ettei h?n ainoastaan pit?nyt herrojen ja kuninkaan puolta herttuaa vastaan, vaan oli auttanut useita pakenemaan herttuan vihaa, ja niihin aikoihin tarvittiin tuskin muuta kuin syytt??, kun mies oli tuomittu ja h?nen t?ytyi kuolla... N?etk?s, silloin autoin min? enosi pakoon er??n? pime?n? y?n?, voudin h?nt? parhaallaan etsiess? tuvasta, ja silloin, n?etk?s, erotessamme antoi h?n minulle t?m?n kiven ja sanoi: "Kiitos, Lauri", sanoi h?n, "ja Jumala olkoon kanssasi, mutta t?m?n kiven saat muistoksi minulta, ja k?tke se hyvin, sill? se on onnenkivi..."

"Lauriko!" huudahti Pekka. "Jussi kai tarkotat, is?!"

"En, en... muistan sen viel? yht? hyvin kuin kuulisin h?nen puhuvan... ja kentiesi h?n pitikin minua Laurina, sill? sysimustassa y?ss? ei h?n n?hnyt minua emmek? me vaihtaneet taipaleella sanaakaan... H?n sanoi, ett? h?nelle j?i viel? toinen kivi, samanlainen kuin t?m?kin... molemmat olivat tarpeelliset onnen saavuttamiseksi, mutta nyt saattoi h?n tyyty? puoleen onneen, arveli h?n, ja suoda minulle toisen puolen. Niin erosimme... muistan viel?, ett? poistuessani h?nen luotansa pys?hdyin useita kertoja ja kuuntelin, sill? olin kuulevinani askeleita toiselta taholta, mutta sitte huomasin niiden olevan vain enosi askeleet ja jatkoin matkaani kotia kohden."

"Onnesi puolikas ei sent??n ollut paljon arvoinen, is?", huomautti poika. "Mutta, kuten ?iti sanoo, sit? tekoa ei sinun tarvitse katua, seurasipa siit? sitte hyvi? tai pahoja p?ivi?. Mutta mit? voudilla nyt on taikakiven kanssa tekemist??"

"Lauri oli seurannut minua", sanoi is? hetkisen vaiettuaan, "ja siit? pit?en olin h?nen vallassaan... Onnettomuuteni saapui pian, minun t?ytyi poistua talosta... siit? pit?en olen istunut torpassa t??ll? Stensj?n rannalla, ja sitte kuulin, kuinka ?itisi joutui perinn?tt?m?ksi minun t?hteni ja kuinka Lauri nai tyt?rpuolen ja niin edelleen... Vasta kymmenen vuotta my?hemmin jouduimme yhteen, ?itisi ja min?... ja Jumala tiet??, ett? se oli ainoa onni, mink? kivi on minulle lahjottanut... muuten en ole tahtonut pahusta kantaakaan, vaan on se saanut maata arkussa, mutta voit ottaa sen, Pekka, muistoksi minulta ja siit? teosta, jonka t?hden min? saan k?rsi? pahantekij?n kuoleman."

Ja n?in sanoen ripusti h?n kiven pojan kaulaan ja t?m? seisoi ??net?nn? mietteiss??n ja nojaten is?ns? olkap??h?n. Mutta ?iti, joka levotonna oli tarkannut miehens? k?yt?st? ja h?nen vakavuudestaan p??tt?nyt, ett? h?nen surunsa t?ytyi olla syv?, keskeytti hiljaisuuden sanoen:

"Aikooko h?n sitte todellakin antaa sinut ilmi, is??"

"Niin, aikooko h?n!" vastasi mies vain.

Ei ?iti eik? poika tahtonut enemp?? kysell?, sill? he n?kiv?t, kuinka syv?lle is?n mieleen oli painunut se, mit? oli tapahtunut illalla langon luona, mutta is? jatkoi itsest??n hetken kuluttua:

"N?ettek?s, kuningas Sigismund", sanoi h?n, "ei n?yt? luopuneen tuumistaan Ruotsin valtakuntaan n?hden, ja nyt ovat sotamiehet Kalmarin seuduilla alkaneet nousta p??llikk?j??n vastaan, ja Moren rahvas on yhtynyt heihin, mutta on k?ynyt nyt kuten autuaan Kaarle kuninkaan aikaan, kapinoitsijat ovat saaneet rangaistuksensa, J?dde Stim, kapinan nostattaja, on viety Tukholmaan, ja muutamat h?nen kannattajansa, jotka koettivat puolustautua er??ss? kyl?ss?, ovat kukistetut ja poltetut koko kyl?n keralla... T?st? kaikesta kertoi nyt Lauri minulle ja sanoi lis?ksi, ett? joukko kapinoitsijoita on vet?ytynyt yl?sp?in Sm?lantiin ja parinen heist? on paennut metsiin it?nne ymp?rist??n..."

"Senkin puolalaiset koiranleuat!" huudahti Pekka kiihke?sti, k?ytt?en silloin tavallista nimityst? n?ille partioretkel?isille, jotka koettivat Kustaa Adolfin sodan aikana Puolaa vastaan kylv?? eripuraisuutta t??ll? kotimaassa. "Tarkotan, ett? min? hakkaisin heid?t kappaleiksi ja m?s?ksi, jos he osuisivat minun tielleni! Mutta vouti lienee jo heid?n j?lill??n... niin ainakin sanoivat kartanon rengit p?iv?ll?!"

"Jos on totta, mit? poika sanoo", puuttui ?iti puheeseen ja tarttui miehens? k?teen, "jos se on totta, niin ymm?rr?n kyll?, mit? Lauri sinulta tahtoo, is?... heid?n pit?isi saada...?"

"Niin", my?nsi is?, "h?n tahtoo, ett? heid?n pit?isi saada piilopaikka t??ll? luonani..."

"Ja siihen sanoit sin? ei, ja silloin uhkasi h?n..."

"Niin, h?n uhkasi, ja min? sanoin ei sittekin... ja niin min? l?ksin... ja nyt tied?tte kaiken."

"Sitte h?nt? kai ep?ill??n itse??n, kun h?n niin kivist??..."

"Niin, h?nt? ep?ill??n..."

"Mutta eik? h?n sent??n voi vapauttaa itse??n, vaikket sin? tahdokaan ottaa pakolaisia vastaan?"

"Vanhalla ketulla on monta polkua luolaansa, ?iti... ja voudin korvat eiv?t liene kuurot hopean helin?lle. H?nen lienee helppo vieritt?? syy minun niskoilleni, varsinkin, kun min? en kiell?, mit? tein veljellesi, jos Lauri antaa minut ilmi ja vouti kyselee minulta siit?."

Is? huokasi syv??n ja nousi, alkaen k?vell? tuvassa edestakaisin. ?iti pani k?tens? ristiin ja luki hiljaa rukouksen, jollaikaa Pekka asettui ikkunan eteen ja silm?ili ulos avoimelle kent?lle ikkunan edess? ja yl?s suuriin puihin, jotka korkeina ja ??nett?min? ojensivat latvansa taivasta kohden.

?kki? kumartui h?n eteenp?in ja terotti silm?ns? esineeseen, jonka h?n n?ki liikkuvan sen kummun juurella, jolla tupa seisoi. T?m? esine n?ytti l?hestyv?n tupaa.

"Kellopukki!" huudahti h?n vihdoin, sill? suuri tiukukaula pukki oli h?nen eritt?in hyv? yst?v?ns?, ja h?n vetosi sent?hden t?h?n jokaisessa tavattomassa tapauksessa. "Kellopukki, jollei tuolta tulla tallustele itse rikas Lauri, niin eiv?t silm?ni kelpaa mihink??n."

"Rikas Lauri!" huudahti ?iti, ja is? pys?htyi k?velyst??n.

Ei kuitenkaan ehditty lausua sanaakaan enemp??, ja hetkist? my?hemmin astui tosiaankin rikas Lauri tupaan. H?n oli pieni, mit?tt?m?n n?k?inen mies, h?nen p??ns? oli kumarassa ja h?nen silm?parinsa loisti tulisina kek?lein? tuuheain, t?yht?m?isten kulmakarvojen alta. H?n oli puettu pitk??n takkiin ja oli h?nell? sauva k?dess??n.

Tupaan astuttuaan alkoivat h?nen silm?ns? vilkua ymp?rins? ja pys?htyiv?t hetkiseksi vaimoon, mutta ainoastaan ik??nkuin viel? pikaisemmin tehd?kseen sitte kierroksen esineest? esineeseen, kunnes ne taasen pys?htyiv?t samoihin kasvoihin, joista olivat l?hteneet. H?nen n?ytti olevan vaikea tuoda ilmoille mit? aikoi.

"Mit? t??lt? haet, Lauri", kysyi torppari vihdoin, katkaisten pitk?n hiljaisuuden, joka uhkasi tulla yht? kiusalliseksi h?nelle ja h?nen vaimolleen kuin se ilmeisesti oli rikkaalle Laurillekin. "Mit? t??lt? haet, kodistani? Tuletko viel? kerran kuulemaan, kuinka sanon pyynt??si 'ei', tai oletko... oletko kentiesi katunut?"

"Katunut!" puuskahti Lauri narisevalla ??nell?, jonka kuuleminen jo yksist??n vaikutti vastenmielisesti. "Katunut... mit? minulla olisi kaduttavaa... sek?, ett? minulla on talot ja tilat, ett? silm??ni ilahduttavat suuret laumat lehmi? ja h?rki? ja lampaita, kun ne tulevat iltaisin kotiin, tai ett? minua pidet??n kunniassa ja arvossa Svenarumin rikkaimpana talonpoikana, ja ett? minulla on poika, joka on vanhuuteni ilo ja joka varmaankin voi kohota niin korkealle, ett? toiset panevat parastaan p??st?kseen palvelijaksi h?nen taloonsa... Luojan kiitos, minulle on k?ynyt hyvin, ja voi koittaa p?iv?, jolloin poikani on t?m?n pit?j?n kirkkoherrana, kun toiset saavat hiipi? ymp?ri maita ja mantereita koettaen peitt?? is?nnime??n..."

Mies puhui omituisesti h?tik?iden, ik??nkuin h?n olisi tarvinnut t?t? keinoa saadakseen ilmoille, mit? h?nell? oli syd?mell??n, ja jos seurasi h?nen katsettaan h?nen puhuessaan, ei ollut vaikea huomata, ket? h?n oikeastaan tarkotti niin loistavasti kuvaillessaan rikkauksiaan, arvoaan ja is?niloaan. T?m? katse oli n?kemisen arvoinen. Se pys?htyi v?h?nv?li? torpanvaimoon, kieri ymp?rins? ja pys?htyi taasen h?neen. Se ei j??nyt torpparilta huomaamatta, ja muinaiset muistot her?siv?t h?nen sielussaan, ja h?nen mielens? katkeroitui.

"Voi k?yd? niinkin", sanoi h?n, "ett? kun tulee hetki, joka meille kaikille on m??r?tty, niin saat muuta ajateltavaa, Lauri, kuin h?rkiesi paljoutta ja suurta herra poikaasi... H?n t??ll?, vaimo, joka sinun t?htesi l?hti k?yhyyteen ja kurjuuteen is?ns? kodista, h?n voi seista kuolinvuoteesi ??ress?, Lauri, ja mit? voit vastata h?nelle? Ja mit? viittailet meid?n poikaamme, niin olen varma siit?, ettei h?n koskaan tule harhailemaan ymp?ri maita ja mantereita... yht? varma kuin h?nkin voi olla siit?, ettei h?nen koskaan tarvitse laskea p??t?ns? alas h?pe?st? is?ns? nimen t?hden, millaiseksi sitte loppuni tulleekin."

Rikkaan Laurin huulet irvistyiv?t leve??n ja kiukkuiseen hymyyn, ja h?n heitti katseen Pekkaan, joka seisoi ikkunan luona, ja h?n katsoi h?nt? p??st? jalkoihin. Se oli kookas, vahvarakenteinen poika, jolla oli viisaat ja lempe?t silm?t, jotka nyt paloivat harmista ja vihasta. Mutta rikas Lauri hymyili yh? leve?mmin, mit? kauemmin h?n katsoi poikaan, ja h?nen katseessaan piili viha, pitkien vuosien viha, halveksitun rakkauden viha.

"Tulevaisuus n?ytt?nee", sanoi h?n, ja h?nen aivoissaan kiehui, ja sanat paisuivat h?nen huulillaan niin suuriksi, niin suuriksi. "H?nen p?iv?ns? t??ll? Angvedissa lienev?t yht? helposti luetut kuin sinun, Jussi, ja vaimosi my?s..."

"Siin? puhuitte totta", puuskahti Pekka reippaasti. "T??ll? en taida vanheta, sill? Stensj?n kapteeni tahtoo minut kuormastopojakseen, ja niin seuraan min? mukana sotaan..."

"Vai niin... kuormastopojaksi", matki Lauri, "olisihan se hyv? alku, ja niin olisi h?n harjaantunut vaellukseensa ymp?ri maita ja mantereita pussi sel?ss??n, sill? h?n tuskin lienee sen arvoinen, ett? kuula h?net kaataisi... mutta huomisp?iv?n j?lkeen luulen saavasi etsi? toisen alun vaelluksellesi, poikaseni! Sill? tuskinpa kapteeni tahtonee pahantekij?n poikaa palvelukseensa..."

"Ja nyt lopetamme tuon laulun, Lauri", puuttui torppari puheeseen, mennen pikku miest? kohden, joka arasti v?ist?ytyi syrj??n. "Saattaisi helposti tapahtua, ett? heti paikalla panisin mustan veresi vuotamaan, ilke? ahmatti!"

"Silloin olisi viimeinen tekosi ensim?isen arvoinen, Jussi... ajattelin muuten, ett? nyt voisin ojentaa sinulle auttavan k?den, ainoastaan vaimosi t?hden", ja h?nen n?in sanoessaan kiiri j?lleen katse ymp?ri tupaa. "Et tahdo pelastaa itse?si ja h?nt?, vaikka sinun kellarisi on melkein tyhj? eik? kukaan voisi sinua ep?ill?... no hyv?, kullakin on oma makunsa, ja minulla on minun. Nyt olen tullut ajatelleeksi, ett? sin? sent??n voisit kerran olla minulle hy?dyksi, ja aion sit? nyt kysy?... jos vastaat kielt?v?sti siihenkin niin olkoon arpa langennut..."

"Ja mink? mustan munan aivosi nyt ovat munineet?"

"Mustan tai valkoisen, niin on siin? sent??n ruskuaisensa, ja sen saat sin?, Jussi!"

Kaikki l?sn?olijat kuuntelivat j?nnitetyll? tarkkaavaisuudella, mit? rikkaalla Laurilla saattoi olla sanottavaa, ja t?m? alkoi niin vienon s?vyis?sti kuin h?n suinkin kykeni.

"Minulla on tarjottavana sinulle uusi ehto, Jussi", sanoi h?n. "Siin? et l?yt?ne mit??n, jonka t?hden omatuntosi est?isi sinut siihen suostumasta... minulla on muuan kirje Stensj?n kapteenille... se on sinun viet?v? h?nelle, mutta h?nell? on se oleva k?siss??n varhain huomisaamuna... Jos tahdot sen vied? perille, lupaan sinulle saman kuin hetkinen sitte pyyt?ess?ni sinua ottamaan pakolaiset suojaasi... vaikenen vanhoista, viel?p? pid?n huolta vaimostasi kuolinp?iv??n asti, ja poikasi p??see rengiksi talooni... Mutta jollet tahdo t?ytt?? pyynt??ni, niin vannon kalliin valan, ettei ainoastaan sinua vied? huomissa p?iv?n? kahleissa J?nk?pinkiin, vaan vaimosi ajetaan pilkalla ja h?pe?ll? t??lt? Angvedista, ja poikasi..."

"Kylliksi, Lauri", ja h?nen ??nens? hel?hti kuin harpun viimeinen kieli, joka sekin on valmis katkeamaan. "Suurempaa h?pe?? kuin ett? vaimoni s?isi sinun armoleip??si, saatan tuskin ajatella, ja Pekka on nyt niin vanha, ett? h?n voi alkaa ajatella puolestaan... Heid?t molemmat j?t?n Jumalan huostaan, ja ainoastaan h?nen p?yd?st??n kerj?tk??t he armoa, se on oleva viimeinen rukoukseni t??ll? maan p??ll?, ja t?m?n ainoan rikkauden voin j?tt?? sinulle perinn?ksi, Pekka..."

Rikas Lauri katsoi hetkisen kummissaan k?yh??n mieheen, joka seisoi niin korkeana ja ylpe?n? h?nen edess??n, ja h?nen katseensa kier?hti kerran ymp?ri h?nenkin edess??n, ja hymy katosi puoleksi h?nen huuliltaan, kun h?n kysyi:

"Ja mink? vastauksen annat minulle?"

"Sen vastauksen", vastasi Jussi, "ett? k?sken sinua loittonemaan silt? lattialta, jota syntiset jalkasi ovat uskaltaneet tallata, sen vastauksen, etten kuunaan tahdo kulkea sinun asioillasi, n?ytt?k??tp? sitte hyvilt? tai pahoilta, ja kohtaloni minua kohdatkoon!"

Tupaan tuli hiiskahtamaton hiljaisuus. Mutta rikas Lauri t?kk?si sauvansa lattiaan ja laski oikean k?tens? sen nupille. Ja kuten lapsi antaa kirkasta pintaa vasten murtuneen valons?teen v?lkky? ymp?rill??n, h?nen ajatustensa sillaikaa kulkiessa omaa kulkuaan, niin harhailivat h?nen silm?ns? paikasta paikkaan, h?nen ajatuksillaan, kuten n?ytti, olematta niiden kanssa mit??n tekemist?. Kului hetken aika, ja niin pys?htyi h?nen katseensa naiseen, ja h?nen huulensa liikkuivat ensin ??nett?min?, sitte lausuen kuultavia sanoja.

"Ja mit? te sanotte siihen, ?iti?" kysyi h?n.

"Rakas, rakas Lauri", alkoi vaimo, ja suuret kyynelet valuivat h?nen poskilleen. "Is?ni muiston nimess?, h?nelle, jolle sin? olit niin rakas, viel?p? rakkaampi kuin h?nen oma lapsensa... ole armahtavainen! Syd?mesi ei voi olla niin kova, ett? tosissasi voit saattaa h?vi??n sen, joka pelasti is?ni pojan, ja juuri sent?hden, ett? h?n pelasti h?net... Jos kerran minua rakastit, kuten olet sanonut, niin ole toki taipuvainen... Me olemme el?neet k?yhyydess?, kun sinulla sen sijaan on ollut yllin kyllin t?m?n el?m?n hyvyytt?... Mit? viel? tahdot?"

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet