Read Ebook: John Patrick Third Marquess of Bute K.T. (1847-1900) a Memoir by Hunter Blair David Oswald Sir

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 922 lines and 73015 words, and 19 pages

Translator: Juho Ahava

EVERSTI ST?LHAMMAR

Kuvauksia Ruotsin suuruuden ajoilta

Kirj.

C. GEORG STARB?CK

Suomentanut Juho Ahava

Otava, Helsinki, 1909.

SIS?LLYS:

Alkusananen. 1. Kuormastopoika. 2. Axel Oxenstjerna vankina. 3. Kustaa Hornin sodan aikaan. 4. Dulle Wrangel ja korpraali. 5. Ennen ja j?lkeen Lundin taistelun 1676. 6. P??katsastus.

ALKUSANANEN.

N?m? pikku kuvat, jotka ovat otetut suurenmoisten yksityisten ja julkisten tapausten runsaasta varastosta Kustaa II Adolfin, kuningatar Kristinan ja kahden Kaarlen ajan kehyksist?, muodostavat yhteens? p??piirteet er??n miehen el?m?nvaiheista, miehen, joka m?kin tuvasta kohosi huomattavaan yhteiskunnalliseen asemaan. Ne ovat syntyneet er??n ajatustenvaihdon johdosta muutamassa yksityisess? piiriss?, jossa pohdittiin entisyyden ja nykyisyyden kysymyksi?, sit?, mik? muinoin oli yksityisten samoinkuin yleistenkin pyrkimysten p??m??r?n? ja mik? nyt on. Niiden p??henkil?t voi sent?hden pit?? aikansa sotaisen luonteen ilmausmuotoina, ajan, joka asetti sotilaan suuruuden yl?sp?in pyrkiv?n miehen toiminnan maaliksi, samoinkuin meid?n aikamme toisenlaisine maailmankatsomuksineen asettaa rauhallisen ty?n suuruuden lahjakkaampien henkien p??m??r?ksi.

KUORMASTOPOIKA.

Er??n j?rven rannalla -- muutaman niist? kauniista mets?j?rvist?, joista Sm?lanti on niin rikas -- istui kaksi pikku tytt?? leikkien kukilla, jotka kasvoivat heid?n ymp?rill??n, leppoisan suvituulen liidelless? niityn ylitse ja huojutellessa kukkien vanoja, hyv?illess? lasten kiharap?it? ja pannessa j?rven peilipinnan v?reilem??n. Aurinko oli menossa mailleen, ja mets?st? l?himm?lt? vuorelta kuuluivat paimenlaulun s?velet.

"Se on Pekka, torpanpoika!" selitti toinen tyt?ist?, joka saattoi olla kymmenen vuoden korvilla, ihmeen kaunis lapsi, vaikkakin hipi? oli hieman tumma. Mutta h?nen silm?ns? s?teiliv?t kuin kaksi t?hte? ja antoivat eloa ja loistetta koko h?nen olennolleen.

T?m? oli Susanna Witte, Kasper Witten tyt?r, er??n hollantilaisen, joka oli astunut Ruotsin sotapalvelukseen ja asui Stensj?n herraskartanossa Svenarumin pit?j?ss?. H?nen leikkitoverinsa oli pieni sinisilm?inen, valkokutrinen tytt?, joka n?ytti paria vuotta nuoremmalta kuin Susanna. H?n oli Johan Niilonpoika Skytten tyt?r ja oli tullut joksikin aikaa vierailemaan Stensj?h?n. T?m? Johan Niilonpoika oli muuten mies, joka eleli hiljaisuudessa, jollaikaa h?nen kolme velje??n samoin kuin niin monet muutkin t?h?n aikaan voittivat arvoa ja kunniaa ja vihdoin aateluuden.

"Tied?tk?s, h?n, samainen Pekka, osaa niin monta laulua ja satua", jatkoi Susanna, "jottei niill?, tied?tk?s, ole lainkaan loppuakaan. N?etk?s, tuolla h?n tulee n?kyviin kalliont?yr??ll?, n?etk?s, ja vuohet hyppelev?t h?nen ymp?rill??n. Pian saat kuulla, kuinka h?n alkaa laulaa keijukaisista, jotka karkeloivat t??ll? niityll?, kun kuu paistaa korkealla taivaalla, tai ritarista, joka ratsasti vuoresta ilmoille, tai vuorenhaltian tytt?rest?, joka seisoo niiaillen kynnyksell?."

Anna kuunteli tarkkaan mit? h?nelle kerrottiin ja h?nen kasvoistaan n?kyi selv?sti, ett? h?n halusi itse kuulla mainittuja lauluja, vaikkakin h?n samalla v?risi joko ihastuksesta tai pelosta.

"Mutta luuletko, Susanna", kuiskasi h?n painautuen leikkisiskoonsa kiinni, "luuletko, ett? tohdimme odottaa auringonlaskua ja keijukaisia... T??ll? niityll? on niin hiljaista ja yksin?ist?, minua pelottaa, tied?tk?s..."

"Hiljaa, Anna,", kuiskasi Susanna, "mit? l?rp?tteletk??n... voitko pel?t? jotakin niin ihmeen kaunista kuin keijukaisten karkeloa... Sanotaan my?s n?kin toisinaan soittavan t??ll? ruohikossa, ja t?t? kaikkea tahtoisin niin mielell?ni n?hd? ja kuulla, ja t?n? iltana sopisi se niin hyvin, kun ?iti on yksin kotona eik? kukaan l?yd? meit? t??lt? niitylt? n?in kaukaa. Kas, nyt aurinko laskee, kas, nyt pilkottaa se vain kuten kultainen nappi vuorenhuipun takaa... Oi, kuinka hauskaa, Anna!"

Ja s?teilev?silm?inen, haaveellinen tytt? taputti pieni? k?t?si??n ja suuteli ihastuksissaan leikkisiskoaan. T?m?n posket vaalenivat entist??nkin kalpeammiksi, ja h?n tohti tuskin hengitt??, ja silm?t olivat kyyneli? tulvillaan.

Mutta aurinko vaipui mets?n taa, ja h?m?r? levitti siipens? yli niityn ja j?rven, josta alkoi kohota ohut usva ja liukua keve?in, liitelev?in haamujen tavoin tuulen henk?ysten ajelemana. Ja paimenpoika lauleli kallion kielekkeell? parhaita laulujaan. H?n oli niin l?hell?, ett? saattoi selv??n n?hd? molemmat tyt?t, jotka itsekin n?yttiv?t parilta keijukaiselta kukkien keskell? j?rven rannalla. H?n lauloi parhaallaan n?kist?, joka istui suruissaan aalloissa ja toivoi rauhaa ja sovintoa.

Ja aivan kuin h?n, laulun n?kki, tosiaankin istuisi kaislikossa, kuului j?rvelt? kevytt? kahinaa ja hiljaista loisketta. Molemmat tyt?t nousivat nopeasti.

"Siell? on n?kki", huudahti Anna ja alkoi juosta niitty? poisp?in. Rohkeampi Susanna seisoi paikallaan ja k??ntyi j?rvelle p?in. Mutta h?nenkin poskensa kalpenivat ja h?n alkoi juosta.

"Odottakaa, odottakaa, lapset!" kuului silloin huuto, ja mustaverinen mies astui esiin ruovikosta, jossa saattoi n?hd? venheen kokan. "?lk?? pelj?tk?, en tee teille mit??n pahaa... Voitte uskoa minua!"

Molemmat pakolaiset pys?htyiv?t, ja mies tuli heid?n luokseen.

"En min? ole n?kki", sanoi h?n koettaen puhua niin vienolla ??nell? kuin suinkin. "Mutta min? n?yt?n teille h?net, jos tahdotte... Tulkaa mukaan!"

Ja h?n tarttui heihin, toiseen vasemmalla, toiseen oikealla k?dell??n, ja niin l?hti h?n venhett? kohden j?rven rannalle.

Pekka, paimenpoika, huomasi sen, mutta sumu oli nyt levinnyt yli koko niityn, ettei h?n voinut n?hd? enemp??. Mutta h?n lakkasi laulamasta ja kuunteli, ja h?n kuuli silloin t?ll?in hiljaista airojen loisketta. H?n seurasi ??nt? silmill??n, ja kaukana j?rvell?, jossa karkeloivat usvahaamut olivat ik??nkuin jakaantuneet erilleen, n?ki h?n tumman pisteen.

Silloin hypp?si paimenpoika nopeasti pystyyn ja ajoi aika vauhtia vuohiaan kotia kohden.

Siell? kotosalla oli tyynt? ja rauhallista. ?iti istui tuvassa ja kehr?si veisaten virrenv?rssy?, mutta is??, Jussi torpparia, ei n?kynyt. Nainen oli parhaissa vuosissaan, ja h?nen puhtaat, kauniit kasvonpiirteens? ja lempe? tyytyv?isyys, joka pilkotti h?nen silmist??n, loisti kuin p?iv?ns?de yli vaatimattoman asunnon ja t?ytti tuvan rauhan ja tyyneyden tuoksulla.

"Hyv?? iltaa, ?iti!" tervehti poika astuessaan sis??n kynnyksen ylitse ja lis?si turhaan etsitty??n silmill??n is??ns?: "Miss? on is??"

"Jumala sinua siunatkoon, poika", vastasi ?iti. "H?n on rikkaan Laurin luona!"

"Rikkaan Laurin?" huudahti Pekka vilpitt?m?sti kummissaan. "Oikeinko todella, ?iti... rikkaan Laurin luona?"

"Oikein todella... Mit? h?n tahtoo, Jumala sen tiet?nee, mutta Pietari Laurinpoika tuli t?nne hyv?n aikaa sitte kutsuen is?? tulemaan heille, ja is? meni."

"Is? meni!" huudahti poika ja harmi kuvastui h?nen kasvoillaan, jotka suuresti muistuttivat ?idin kasvojen piirteit?, vaikkakin niiden ilme oli p??tt?v?isempi. "Is? meni, niin, milloin h?n on muuten tehnytk??n... ja tuskinpa h?nen hyv?? syd?nt??n palkittanee nyt paremmin kuin ennenk??n... Mutta mit? te, ?iti, ajattelette?"

"Mielest?ni is? teki oikein, nyt kuten ennenkin... pitk?t vuodet ovat kuluneet sen j?lkeen kuin viha juurtui rikkaan lankoni syd?meen, ja sek? min? ett? is?si olemme odottaneet koittavan sen p?iv?n, jolloin h?nen pime? ja kylm? mielens? kirkastuisi ja l?mpenisi j?lleen... kentiesi on nyt se p?iv? k?siss?... Herra on v?kev? ja voi k??nt?? pahan hyv?ksi, vaikkei aina k?y, kuten tahdomme."

"Mutta ettek? sitte voi, ?iti, kerran minulle sanoa, mit? oikeastaan on is?n ja rikkaan Laurin v?lill?? Mit? on is? voinut h?nelle tehd?, joka on niin syv?lle pureutunut h?nen mieleens??"

"Sanon sen kyll? aikanaan, poika... mutta en viel?."

"Kyll?, vaimo", kuului ??ni ovelta, jota ei ?iti eik? poika ollut kuullut avattavan. "Saakoon poika sen tiet?? nyt...!"

Tulija oli is? Jussi, kookas, vahvarakenteinen mies, jolla oli niin miehekk??n kauniit kasvot, ett? niit? tuskin saattoi uskoa k?yh?n torpparin kasvoiksi. Ulkona puhalsi raitis tuuli, ja taivas oli niin valoisa ja kirkas, ja kuu hulvaili hopeitaan kasvoille ja esineille tuvassa, niin ett? kaiken saattoi n?hd? yht? selv??n kuin p?iv?n valossa. Nainen pani k?tens? ristiin ja katsoi levotonna tupaan tulleeseen mieheen, jonka kasvot ilmaisivat syvint? surua.

"Kuinka on laita, is??" kysyi h?n, ja ??ni hel?hti niin syd?melliselt?.

"Huonosti, ?iti... pahemmin kuin huonosti... sill? ei ole kysymys ainoastaan minusta, vaan my?s sinusta ja pojasta... Jumala meit? armahtakoon!"

"Mit?s Jumalan nimess? nyt sitte on kyseess?, is??" kysyi ?iti, pojan seistess? h?nen tuolinsa takana.

"Sit?, ett? huomenna tai ylihuomenna saattaa tulla vouti ja vied? minut J?nk?pinkiin, ja siell? saan min? heitt?? henkeni,... niin on laita!"

Sanottuaan t?m?n istuutui is? jakkaralle vaimonsa viereen ja tarttui h?nen molempiin k?siins?, samalla katsoen h?nen kalpeihin, surullisiin kasvoihinsa, joilla kyynelet helmeiliv?t v?lkkyvin? kuun valossa poskia pitkin. Istuttuaan n?in hetken aikaa huokasi is? syv??n.

"Tied?t hyvin, ?iti", sanoi h?n, "olenko min? pahantekij? ja ansaitsenko pahantekij?n kuoleman... olenko tehnyt mit??n pahaa kuningasta ja valtakuntaa kohtaan... ja sin?, poika, muista, kun tulevaisuudessa kuulet puhuttavan is?st?si, ett? h?n oli kunniallinen mies, ja vaikka h?net tuomittiinkin pahasta teosta, niin voi h?n vastata siit?."

Is?n puhuessa meni Pekka luo ja nojautui h?nen olkap??h?ns?.

"Kuningas tuomitsee toki oikein, is?", sanoi h?n. "Mit? lienettekin tehnyt, niin voitte siit? vastata kuninkaan edess?, ja min? kyll? vien h?nelle tiedon!"

"Rakas poika", vastasi is? surumielisesti hymyillen, "ennenkuin ehdit kuninkaan luo, riippuu is?si hirsipuussa... Ei, ei, mink? t?ytyy tapahtua, se tapahtuu... Mutta kun omatunto on hyv?, on kaikki hyvin. Ja nyt saat kuulla, kuinka on laita minun ja lankoni v?lill?, jotta tied?t erottaa, mik? on totta ja mik? per?t?nt?. H?n, rikas Lauri, ja min? olimme renkein? vanhalla Pietarilla Hjelmserydiss?, ja me kosimme molemmat h?nen ainoaa tyt?rt??n. Mutta vanha Pietari oli mennyt uusiin naimisiin er??n toisen rikkaan miehen lesken kanssa ja saanut h?nen mukanaan tyt?rpuolen, ja Jumala tiet??, ett? sadut puhuvat totta kertoessaan, ett? lapsipuolet sy?v?t omat lapset. Kuinka kaikki k?vi, en ole kuunaan p??ssyt oikein tiet?m??n, mutta Pietarin oma tyt?r l?ksi tyhjin k?sin is?ns? kodista, lanko Laurin ottaessa kaiken omiin hoteihinsa... Muutamia p?ivi? ennen kuolemaansa sanoi Pietari sinun ?idillesi, ett? h?nen t?ytyy valita kahden asian v?lill?, joko t?ytyi h?nen ottaa Lauri tai l?hte? perinn?t?nn? is?nkodista... Ja ?iti, h?n... h?n valitsi..."

Mies paran ??ni tyrehtyi kurkkuun, ja h?n puristi hiljaa vaimonsa k?tt?, samalla pyyhk?isten kyynelen silm?st??n.

"Mutta eih?n vouti voi sinua, is?, saada t?m?n t?hden valtaansa!"

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet